maanantai, 30. toukokuuta 2011

Kotirouvajuttelua

  • Nämä juustoleipäset toimivat! Hiilareita aivan ministi ja maku on mukava. Mietin tässä juuri, että mitä näihin kokeilisi laittaa ekstrana, esimerkiksi oliivit varmaan toimisivat. Täytyypä kokeilla yhtä sun toista.
  • Muistin yhtäkkiä viime viikolla, että tein aikoinaan usein sellaista varsin nannaa kesäkurpitsa-jauhelihapaistosta. Sääli kun ei ole kameran akku ladattuna vieläkään: sen lisäksi, että paistos oli maukas, näytti se myös herkulliselta.
  • Ruusupavut kasvavat huimaa vauhtia, mustasilmäsusanna on varsinainen pikku pöheikkö ja yksi lemppareistani, apostolinmiekka, kukkii aivan näinä päivinä!
  • Reipas ja rohkea mies lähti eilen kanssani (aivan pienen, hienovaraisen suostuttelun tuloksena) Kodin ykköseen. Nyt on kukkalaatikko parvekkeelle ja kiva tarjotin, jolla kärrätä sinne aamupala.
  • Asukkien lukumäärä on jälleen lisääntynyt akvaariossa: bongasin tänään pikkuisen hunajarihmalapsosen. IIK, ihanaa. Minä kun ajattelin, että nuo alkaisivat olla sen verran iäkkäitä, ettei enää kutuhommat välttämättä kiinnosta.

tiistai, 24. toukokuuta 2011

APUA

No niin, nyt se päivä on koittanut. Olenkin jo vähän ihmetellyt, kuinka hyvin itsehillintäni on pitänyt tässä parin viimeisen vuoden aikana. Mutta nyt olen rakastunut ja päättäväinen. Nemo-koiran tiedot ovat auki toisessa välilehdessä, ollut siitä asti kun sen bongasin. Täytyy vielä käydä kohta kohdalta läpi kaikki asiat, jotka voisivat olla esteenä koiran onnelliselle elämälle luonani juuri nyt. Tällä hetkellä en keksi mitään sellaista.

Voi ei, näinköhän sitä tätä tyttöä viedään. <3

lauantai, 21. toukokuuta 2011

Kai se kesä sitten alkaa olla täällä

On jotenkin ihan mahdotonta käsittää, että saa ihan oikeasti olla kotonaan seuraavat kolme kuukautta ja enemmänkin. Koko ajan tulee huomaamatta mietittyä, koska täytyy taas lähteä. Kadotkaa, levoton olo ja epäusko, täällä sitä nyt ollaan.

Elo kotosalla on aloitettava tietenkin kunnon siivouksella. Tämä ei nyt vain oikein etene... Hassua, yleensä siivoan kämpän katosta lattiaan päivässä-parissa, kaappeineen kaikkineen. No, hiljaa hyvä tulee. Jos tänään ja huomenna rykäisisi loppuun saakka.

Tästä piti tulla aivan erilainen merkintä, kuvia ja semmoista mukavaa, mutta kameran akku olikin yllättäen täysin loppu. Olisin voinut esitellä esimerkiksi upouuden parvekekukkani, vähänkö on söpö. Nyt sitten vain jaarittelen jotakin, ettei tämäkin blogi pääse aivan näivettymään.

Viime viikkojen aikana olen siis yrittänyt totutella eloon yhdessä paikassa kerrallaan. Vähänkö on mahtavaa. Työtkin on aloitettu, reippaammassa tahdissa kuin olisin ajatellut. Vuoroja piisaa, mutta se tarkoittaa sitten sitä, että rahaakin tulee. Vähänkö tarpeellista. Alkaa melkein tottuakin taas tuohon kassalla oloon, pian siihen se rutiini taas tulee.

Sää on, harmi kyllä, ollut aika viileä viime aikoina. Haluan istuskella puistoissa, tarinoida terasseilla, juoda aamuteen parvekkeella, lähteä ulos ilman takkia. Toisaalta, onpa ainakin ensi viikko niin työntäyteinen, että samapa se, mitä keliä pitää. Ja oikein synkät ja sateiset päivät ovat kivoja!

No niin. Jospa lopetan nyt tähän ja yritän tosissani jatkaa siivoamista. Ei kun, kerronkin nopsaan vielä viimeisistä 24 tunnista. Eilen oli siis Jack the Roosterin synttärihipat. Ihan mukavaa, mutta eipä siinä samanlaista juhlatunnelmaa ollut kuin esim. Amadeuksen synttäri- ja muissa bileissä. Pois lähdettiin ajoissa, kaikilla ei näet ollut tänään vapaapäivä.

No, mulla sitten oli tänään suunnitelmana viettää päivä tuon paremman puoliskon kämpillä, kokkailla ja noin. Luulin, että mukanani oli ko. asunnon avain kun poistuin käymään kaupassa eli työpaikalla ruokaostoksilla ja viemässä eräät paperit. Ei ollut. Tuumasin sitten, että okei, kokkaan kotona, voihan sapuskat lämmittää uudestaan. Muuten hyvä, mutta eihän mulla ole täällä paistinpannua - sekin on tuon miehen luona. Päättäväinen kun olen, menin sitten paistinpannuostoksillekin siinä rytäkässä. Parvekekukkaan (petunia) törmäsin matkalla, olin jotakin tuollaista etsiskellytkin, joten ostin pois. Vähän lähti käsistä, ni.

Joo, NO NIIN. Siivoamaan, mars mars. ->

torstai, 5. toukokuuta 2011

Jopas on...

Kaikenlaista kyllä tänäänkin! Onneksi on kaikki tärkeät asiat mukavasti.

...mutta miksi tulin kotiin yöksi, höh. En minä nyt tässä taaskaan saa oikein nukuttuakaan edes. Piti kai tosissaan lukea tuota hemmetin Mustaa neliötä, jottei moinen olisi sitten viikonloppuna riivaamassa. Mutta kun. Olispa jo huomisilta. Filosofinen helmi: nukkumaan on kivempi mennä seurassa, kivoin hyvässä seurassa.

Mistä kyllä muuten tuli mieleen taas ikävämpikin juttu: eräs hyvä ystävätär erosi juuri pitkän parisuhteen jälkeen ja vielä varsin yllättäen. Kovasti surettaa hänen puolestaan, voi että.

Onpa ollut kyllä hieman alavireistä menoa tämä viikko monella taholla.

(Niinpä niin, ne on näitä myöhäisillan päivityksiä. Huomenna vaadin, että minut peitellään nukkumaan ajoissa!)

keskiviikko, 4. toukokuuta 2011

En harrasta lohtu- enkä kiukkusyömistä

Mutta silti joskus vanha kunnon mainosfraasi "hyvä ruoka, parempi mieli" pitää paikkansa.

sunnuntai, 1. toukokuuta 2011

Hiljaiseloa

Tosin vain internetissä. Oikea elämä on vienyt aika tehokkaasti ajan blogikirjoittelulta. No, tulevalla viikolla poikkean Turussa, joten pidempiä postauksia luultavasti luvassa silloin... Nyt lista olennaisimmista seikoista.

  • Viime viikko meni Italiassa. Olipa huippua! Ruoka, juoma, lämpö, maisemat... Kyl-lä.
  • Kotiinkin oli ihan kiva kuitenkin palata. Hoidettavien asioiden määrä vain hieman nyppii, mutta muuten en pahemmin valita.
  • Koulua on enää jäljellä pari viikkoa. Viimeisen viikon seminaariin täytyy kuitenkin valmistella - yllätys yllätys - esitys omasta harjoittelupaikasta. Huoh. Pitääkö aina kaikki esitellä?
  • Vappu oli aika perinteikäs: hytinää Koskipuistossa, jonottamista kapakkaan, seuraavana aamuna tukka pikkusen kipeänä ja raekuurokin koettu.
  • Huomenna tiedossa on raivokasta sinkkujen postittelua, työhaastis ja junaileminen Turkuun. Onneksi jo tiistaina takaisin, heh.